sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Villapaita koiralle

Tänään oli ihanan aurinkoinen pikkupakkaspäivä testata ja kuvata aamulenkillä Lilyn juuri valmistunut villapaita.

Neuloin tämän jo toissa talvena kun Lily oli vielä ihan pieni. Paidasta tuli niin suuri, että se hautautui käsityökorien pohjalle odottamaan lankojen päättelyä. Eilen illalla löysin sattumalta tekeleen ja päättelin langat samantien. Onhan tuo edelleen vähän reilu ympärysmitaltaan, mitään ohjetta kun ei ollut. Kuvio syntyi jämälangoista sitä mukaan kun työ edistyi. Neuloin paidan putkena pyöröpuikoilla.

Kauluksen olisi tarkoitus olla käännettynä, mutta temmeltäessä se nousee helposti pystyyn kuten pari kuvaa alempana huomaa. Ehkä siihen voisi laittaa napin. Samoin taakse voisi ommella kuminauhat pitämään neuleen pepun päällä paikallaan, kuten monissa ostoversioissa on.




































Naapurin Esteri-kissa oli lenkkimme aikana tullut paistattelemaan päivää meidän kaiteelle. Ihana katsekontakti! Lily niin tykkäisi Esteristä, mutta kissaa ei voisi vähempää kiinnostaa...

Leppoisaa sunnuntaita!

- Hanna -





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti